Valikko Sulje

20 vuotta bioteknologiaa

Suomen kaunein kampus

Se oli elokuun loppupuolta 20 vuotta sitten, kun näin Puijon tornin siluetin piirtyvän taivaanrantaan, ja saavuin muuttokuormani kanssa ensimmäistä kertaa tulevaan opiskelukaupunkiini. Opinto-oikeus biotekniikan yliopisto-opintoihin oli ansaittu valmennuskurssin kautta, mutta monien keltanokkien tavoin en juurikaan tiennyt mitä odottaa. Tiesin vain, että geenit ja solujen toiminta olivat äärettömän mielenkiintoisia aiheita, ja halusin oppia niistä kaiken mahdollisen. Nyt minulla olisi siihen mahdollisuus.

Solubiologia, genetiikka, mikrobiologia, eläintiede ja epäorgaaninen kemia (jota en koskaan kunnolla ymmärtänyt!) muiden muassa loivat laajaa pohjaa opinnoille. Hygrobiologian kurssi piti valita vain kenttäkurssikokemuksen vuoksi, ja olihan se 30 senttisen jään sahaaminen vesinäytteen ottoa varten 20 asteen pakkasessa ikimuistoinen kokemus… Laboratoriokurssit loivat pohjaa käytännön tutkimustyöhön, kun jokainen sai pipetoida oman näytteensä pienelle DNA:n erottelugeelille kahdenkymmenen muun tarkkaillessa vieressä kenen käsi tärisee eniten.

Vain muutamaa vuotta ennen opintojeni aloittamista Kuopion yliopistossa oltiin luotu yksi maailman ensimmäisistä siirtogeenisistä lehmistä, Huomen. Sen piti tuottaa ihmisen erytropoietiinia maitoonsa, mutta eettisistä syistä sen ei koskaan annettu vasikoida, eikä näin ollen myöskään tuottaa maitoa. Maailman ensimmäisiä se oli silti, ja paljolti Huomenen ansiosta Kuopioon kasvoi biokemian ja bioteknologian alan tutkimuslaitos, A.I.Virtanen -instituutti.

Päntätessäni biokemian peruskurssia, A.I.Virtanen -instituutissa Seppo Ylä-Herttualan tutkimusryhmä oli kovassa vauhdissa kehittämässä geeniterapiaa aivokasvaimiin sekä sydän- ja verisuonisairauksiin. Lisäksi Jarmo Wahlfors oli juuri palannut jenkeistä ja perustanut syövän geeniterapiaan keskittyvän tutkimusryhmän.

Geeniterapia tuntui tarjoavan valtavan potentiaalin. Sairauksien geneettisen taustan ymmärtäminen oli johtanut aivan uusiin hoitomahdollisuuksiin. Geeniterapiassa terve geeni voitaisiin viedä soluun, ja saada elimistö tuottamaan tervettä proteiinia, joka olisi välttämätön vaikka immuunipuolustuksen, tai veren hyytymisen normaaliin toimintaan. Tai verisuonten tukkeumien avaamiseen tai syöpäsolujen kasvun tukahduttamiseen.

Geeniterapia oli jännittävintä mitä tiesin, joten kolmannen opiskeluvuoden jälkeen hain Jarmo Wahlforsin tutkimusryhmään selvittämään viruskuljettimien mahdollisuuksia syövän geeniterapiassa. Kirjoitin siitä graduni, ja koska aihe oli kiinnostava ja tutkimusryhmän porukka mitä mahtavinta, päätin leventää tutkijankinttupolkuani tallaamalla sitä vielä vähän pidempään. Aloitin väitöskirjatutkimukseni eturauhassyövän geeniterapiasta.

Ne vuodet olivat mahtavia. Lopettelin maisteriopintojani, käynnistelin väitöskirjatutkimustani, ja elin nuoruuttani. Asuin puutaloidyllissä lähellä Kuopion keskustaa, ja ystävä- ja opiskelukaveriporukalla keksittiin kaikkea hauskaa. Kahden ystäväni kanssa saatiin idea perustaa bändi, vaikkei kukaan meistä osannut soittaa. Hankittiin soittimet, treenis, ja alettiin paukuttaa. Parasta vastapainoa eksaktiin luonnontieteeseen ja tutkimustöihin!

Lähes kuusi ja puoli vuotta viihdyin Muailman Navassa. Ehkä vähän kierojen, mutta ah, niin lupsakoiden savolaisten seurassa. Lopulta Uuden Vuoden aattona 2006 päädyin Kaakkois-Aasian kautta Tampereelle. Takataskussani maisterin paperit ja puolivalmis väitöskirja, sydämessäni paljon muistoja ihanista ihmisistä, ja ymmärryksessäni jotain aavistusta siitä mitä tutkijan työ tuo tullessaan.

Kiitos Kuopion yliopistolle, en voi uskoa, että siitä on jo 20 vuotta kun ensikertaa tavattiin.

Herättikö ajatuksia? Jäikö jotain puuttumaan? Kommentoi!

%d bloggaajaa tykkää tästä: